Wednesday, June 14, 2006

Sisäinen tutkimus

HS 14.06.2006

Tuoreen tutkimuksen mukaan terveydentilansa heikoksi kokevat päätyvät muita helpommin työttömiksi. Sen sijaan työttömyyden alkamisen jälkeen terveydessä ei enää tapahdu tilastollisesti merkitsevää muutosta.

Taas pissataan apurahoja älykkäisiin kohteisiin. Lienevätkö tutkijaherrat Petri Böckerman ja Pekka Ilmakunnas samat tyypit jotka pari vuotta sitten tutkivat että unettomuus aiheuttaa väsymystä. No vittu hyvää päivää. Ihan oikeastiko? Seuraavaksi voisivat tutkia vaikka seuraavia asioita:

-Kuolleita haudataan eläviä useammin
-Syömisellä lähtee nälkä
-Veden alla hengittäminen aiheuttaa hukkumisia enemmän kuin hengittäminen kuivalla maalla.
-Ihmiskauppa edistää huoraamista

Laittakaa apurahoja tännepäin, lupaan että tutkimukset ovat valmiita iltapäivään mennessä.

Tuesday, June 13, 2006

Mitä vittua, politiikkaa?

Pulitzer-voittaja Thomas Friedman ratkaisi Jon Stewartin Daily Showssa eilen jenkkien talousongelmat laakista. Yleisö buuasi siinä vaiheessa kun hän ehdotti energiakriisin ratkaisuksi 1$ vero per gallona. Hänen tarkoituksena olisi että ylimääräiset verorahat käytetään vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseen ja ne jotka tienaavat alle 50000$/vuosi voisi hakea rahansa takaisin veronpalautuksina ja sillä tavalla saataisiin köyhille jonkunlaista sosiaaliturvaa. Fuckin brilliant.
Täällä kotimaassa niin Kokoomus aiheuttaa minulle harmaita hiuksia olemalla ainoa puolue joka tuki ehdotusta että uuden tupakkalain voimaantulon jälkeen saisi viedä olutta tupakkahuoneeseen. Olin jo päättänyt etten koskaan äänestä Kokoomusta enää mutta tämä on oikeasti asia mikä minua kiinnostaa. Ei voisi loppupeleissä vittu vähempää kiinnostaa lisääntyvätkö lesbot vai ei. The bug issues.

Näissä poliittisissa tunnelmissa:

Achtung!

Saturday, June 10, 2006

Kyttä on poliisi

Helsingin keskustassa soi iltapäivästä kauheata transsiskeidaa ja Sokoksen eteen oli kerääntynyt jumalattomasti populaa. Kysyin Forumin edessä seisovalta poliisilta mitä siellä on menossa ja hän valisti minua hieman kypsään sävyyn että menossa on vaiteeksi Reclaim the Streets mielenosoitus. Totesin että hyi vittu mihin hän vastasi enkö tykkää mielenosoittajista. Kerroin hänelle että mielestäni kiinalaiset osaa käsitellä mielenosoittajia ja kysyin pystyisikö hän muutaman tankin kehittämään paikalle. Vastoin odotuksia en päätynyt putkaan vaan poliisi-setä repesi nauramaan. Että on poliiseilla näköjään huumoriakin.
Ja ihan by the way: Reclaim-sana tarkoittaa siihen että ottaa takaisin haltuunsa jotain mitä on omistanut ja menettänyt. Eli juhlisivat saatanan peelot mielummin Earn the Streets teemalla, tai edes Earn a Living.
Ja hei ihan oikeasti; mistä toi trance-musa on kuvioihin ilmestynyt, soittaisivat mielummin vaikka loistavan No Shame bändin biisin, Reclaim the Streets...

Otan takaisin kaikki tässä lausutut rumat sanat mikäli Ooppera on liekeissä ennen kello 21.

Thursday, June 08, 2006

HenkkaMaukka kapitalismin suunnannäyttäjänä

Seuraava "kirjoitus" poikkeaa tavallisista siinä mielessä että ei sisällä pahemmin sarkasmia...


Eilinen Expessen raportoi HM-tehtailta Kambodjassa ja olipahan varsin mukavaa luettavaa:

-Työntekijöiden joukossa 14-vuotiaita nälänhädässä olevia tyttöjä.

-Palkka kuukaudessa 16 tunnin työpäivillä n. 300 kruunua (eli joku 10€). Kambodjan hintatasoon nähden perustarpeisiin menee n. 600 kruunua.

-Jos joku nälissään pyörtyy vähennetään lääkekustannukset palkasta. Piikistä menee päivän liksa.

-Kappalepalkka per ommeltu paita on 14 äyriä

-HM Ruotsin menestyneimpiä yrityksiä ja virkaa tekevä toimitusjohtaja on maan rikkain mies.

Kyseessä siis sama firma joka ilmoittaa vastustavansa lapsityövoiman käyttöä ja jolla on sisäinen osasto ”Ympäristö ja sosiaalinen vastuu”. HM puolustautuu sillä että tekevät tarkistuskäyntejä tehtaalla pari kertaa vuodessa eikä ala-ikäisiin ole törmätty. Työntekijöiden mukaan niin nämä tarkistuskäynnit ovat etukäteen tiedossa ja silloin ala-ikäiset ovat joko kotona tai lukitaan vessaan. Kyllä lukitaan vessaan. Joten tässä toteutuu aika hyvin ”out of sight out of mind” ajattelu.

Mietin lähinnä sitä miten vitussa tämä firma kehtaa sosiaalisesta vastuusta saarnata kun perusongelma on siinä (lapsityövoiman lisäksi) että palkka ei voi riittää kattamaan perusmenoja ja työntekijät näkevät nälkää. Palkkakysymystä perustellaan sillä että kilpailu on kovaa ja jos palkkoja joudutaan nostamaan niin tuotanto siirretään Kiinaan. Että se siitä sosiaalisesti vitun sosiaalisesta vastuusta. Tehkää töitä ja näkekää nälkää tai siirretään tuotanto muualle ja voitte kuolla siihen samaan nälkään. Hyvä viesti kuitenkin että niitä ketä voi käyttää hyväkseen myös pitää käyttää hyväkseen. Tällä logiikalla ihmiskauppakin lienee ihan jees.
Hyi saatana.

Tuesday, June 06, 2006

Viikon lyhyet

Työnteko häiritsee bloggaamista tänään oikein kunnolla mutta nämä asiat ovat olleet mielessä:

Sisään vaan vaikkei seisokaan on saatanan tyhmä sanonta. Työkaveri sanoi sen minulle tänään vessan ovella. Koska jokainen joka peniksen omistaa tietää varmaan seuraavat asiat:
-Yhdyntä ilman stondista on oikeasti ”a waste of fucking time”.
-Kuseminen stondiksen kanssa on, jos nyt ei mahdoton, niin hemmetin sotkuinen ja pitkä projekti.

Menestyksen avain on se että asettaa riman itselleen tarpeeksi alhaalle. Toinen duunikaveri oli eilen ylpeä kun oli ajanut autolla Helsingin keskustassa ruuhka-aikaan. Se nyt ei vaan kovin kummallinen suoritus ole. Toisaalta minusta ei kyllä siihen olisi joten joutuu oman riman asettamaan alemmaksi.

Jos J-P Palon huomenna julkaistavassa kirjassa Bodom-murhista paljastuu että Assmania ei ole olemassa niin veikkaan että Gustafsson on yrittänyt parantaa melanooman tyynyllä naaman päälle.
Olin toivonut että Peto nielaisee maailman heti aamupäivästä mutta näköjään joutuu lusimaan työpäivän loppuun. Että HAPPY KUUSKUUSKUTOSTA kaikille. Muistakaa veriuhrit. Saatana kun oma vuohi asuu Ugandassa.

Monday, June 05, 2006

Palo sammui

HS 5.6.2006

Emeritusprofessori Jorma Palo on kuollut. Palo menehtyi melanoomaan sunnuntaina aamuyöllä Helsingissä.

Tietojeni mukaan melanooma ei tarttunut Paloon Herkuleksessa eikä myöskään DTM:ssä. Mann Street on vaihtoehto mikä tutkitaan mutta se ei näytä kovin todennäköiseltä.

Palo tuli tunnetuksi Bodom-aiheisista kirjoistaan ja siitä että uskoi Assmanin, mikä puolestaan kyllä viittaa homobaarien suuntaan.

Hän on myös tunnettu 1992 ilmestyneestä teoksesta Saanko elää, saanko kuolla. Nyt hän tietänee vastauksen tähän....

Sunday, June 04, 2006

Kiitokset tukijoukoille

Haluaisin tässä kohtaa kiittää niitä kahta ihmistä jotka ovat tekstiviesteillä onnitellut minua EM-kullan voiton takia. Toki en ole Amin Asikainen mutta ajatushan on tärkein.

Eilen kun olin menossa katsomaan X-Men 3:sta tarjoutui loistava mahdollisuus sankaruuteen myös minulle. Nousin bussista Elielinaukiolla ja huomasin nuoren hieman tummaihoisen kundin juoksevan aivan helvetillistä vauhtia minua kohti ja jäin katselemaan että meinaako se oikeasti juosta mun yli. Hänen perään ilmestyi vanhempi ukko joka huusi että varas pitäisi pysäyttää ja olisin voinut sen myös tehdä asettamalla joku raaja hänen eteen mutta koska tämä meidän ihana oikeusjärjestelmä ei yllytä sankaruuten annoin hänen juosta ohi. Kun ei huvita maksaa korvauksia jollekin saatanan laukkuvarkaalle sen takia että hän satuttaa itsensä kiinniotossa. Mutta on todella sankarillinen olo.

X-Men 3 sen sijaan ei ollut niin huono elokuva mitä arvostelut antoivat odottaa. Toki suurin ongelma siinä on se että päähahmoja on niin tolkuttoman paljon että väkisin jää porukkaa varjoon. Eniten minua pänni että Enkeliä ei käytetty juuri ollenkaan vaikka leffan alkupuolella esiteltiin. Ihmetyttyi myös se että Cyclops tapetaan pois off-screen heti elokuvan alussa. Vaikka hän on tylsin X-hahmo ikinä niin X-kaanonissakuitenkin hyvin tärkeä hahmo. Muutenkin oli raiskattu hahmojen taustat melko huolella. Vin Jonesin esittämä Juggernaut oli hauska lisäys MUTTA JUGGERNAUT EI OLE MUTANTTI. Saatana.
Ihan ok räminää kuitenkin. Näin ennen kuin lähdin himasta että oli ladattavissa netistä kohtaus jälkitekstien jälkeen ja päätin jäädä istumaan saliin. Oli vähän typerä olo istua yksin loppuun asti kun lipunrepijät seisovat ja katsovat kelloa, eikä se kohtaus montaa sekuntia kestänyt, mutta oli siinä juonen kannalta ihan tärkeä pointti.